Tarjoamme
Liikkuvaa palvelua
Meillä työskentely ei ole lokaatioon sidottua, vaan myös studiokuvaukset onnistuvat paikassa kuin paikassa. Teemme myös tapahtumakuvausta, jolloin lupaamme kuvat teille julkaistaviksi viimeistään seuraavana päivänä tapahtumasta.
Suosittelemme mahdollisen verkkosivu-uudistuksen yhteydessä hyödyntämään kuvauspalveluamme. Näin saat varmasti uniikit ja näyttävät sivut, joita ei löydy keltään toiselta.
Minut tunnetaan letkeänä savolaisena sporttinörttinä ja elämässäni minua motivoivat monet asiat. Ainutlaatuinen ja hyvä jälki töissä, nautinto työstä jota rakastan sekä tietysti laserkissat ja hasun hauskat meemit.
Pidän hulluista ideoista. Ehkä vähän liikaakin. Lapsenomaisen mielikuvituksen ja uteliaisuuden ei tulisi hävitä koskaan meistä. Minulle on tärkeää sujuva yhteistyö. Rento ja sujuva kommunikointi takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen, jonka koen laadukkaiden tuotosten luomiselle tärkeänä ja lähes välttämättömänä.
Minua ajaa eteenpäin ajatus siitä, että jokin pieni visio päässänne saa meidän käsissämme konkreettisen muodon, jollaista ette olisi osanneet odottaa. Se hetki, kun olen saanut valmiiksi loistavan valokuvan tai videon, tuo minulle saman tunteen kuin ammattiylpeyttä huokuva timpuri saa valmista taloa katsellessaan.
Elämääni mahtuu videotuotannon ja töiden ohella perhe-elämää avopuolisoni sekä tyttäreni kanssa, joista haenkin paljon inspiraatiota työskentelyyni. Liike ja liikkeen vangitseminen on minulle tärkeää ja omakohtainen kokemus liikunnan parissa toimiikin valttikorttina tekemiselleni ja tällöin vauhdikas videotuotanto on taattu. Elämänilo ja voimavarat joita saan elämästäni, kannattelevat ja motivoivat minua kehittymään yrityksemme parissa.
- Niko "Röde" Röytiö
Toteutan elämässäni isäni opettamaan filosofiaa. Filosofia on kiteytetysti tehdä työtä, mikä motivoi aamulla heräämään.
Työni lisäksi arvohierarkiassa korkealla on perheeni. Kuten Kummisedässä perhettä ovat sukulaisten lisäksi läheiset, jotka ovat suojeluksessani. Yhteistyö kanssani on kuitenkin huomattavasti turvallisempaa, kuin keskiverto mafian ja uskoakseni olen miellyttävä yhteistyökumppani - jätetään se kuitenkin muiden arvioitavaksi.
Aiemmin olisit tavannut minut kolistelemassa underground -henkiseltä kuntosalilta, mutta nykyään törmäät minuun todennäköisemmin lenkillä vaimoni ja pienen koiramme kanssa. Khimsu 2.0 keskittyy salitulosten sijasta mielumin firman vuositulokseen.
Minua motivoi "siistit jutut" eli ehkä painokelpoisemmin ilmaistuna sellaiset projektit, jotka haastavat minut osaamiskykyni ylärajoille. Sinun ei siis tarvitse säästellä hullultakin kuulostavia ideoita seurassani - ne saattavat sytyttää minut liekkeihin.
- Kim "khimsu" Himanen